Kirjaudu

Ajatuksia ilmastonmuutoksesta!

Vastoin päivän teemaa tämä blogikirjoitus ei keskity ruotimaan tietomurtoa ilmastontutkimuslaitos CRU:hun vaan pyrkii jakamaan muutaman ajatuksen kirjoittajan näkökulmasta ilmastonmuutoksesta.

Oma ajatusmaailmani ilmastonmuutoksesta on muodostunut oikeastaan viimeisen viiden vuoden aikana kun tästä hullunmyllystä on yhtäkkiä tullut kaikkien uutisten ykkösaihe. Olen itse kotoisin pohjanmaalta Nivalasta missä luontoa on aina kunnioitettu, mutta toisaalta samalla käytetty järkevästi hyväksi muunmuassa metsästyksen muodossa. Luonnon tai ilmastonsuojelussa ei siis ole itselleni ajatuksena mitään kummallista.

Muutamia vuosia sitten ilmastonmuutos tuli yhtäkkiä kaikkien huulille. Aiemmin aiheesta näki vain hajanaisia mainintoja ja kauhukuvia mutta sitten yhtäkkiä PAM! Tuntuu että muutama vähäluminen talvi sai ihmiset yhtäkkiä havahtumaan asiaan. Tietysti asiaa auttoi myös samaan aikaan lehdistössä paukutettu Ilmastonmuutos NYT! -teema. Historiahan osoittaa usean asian osalta, että kun jotain asiaa riittävän kauan toistetaan tulee asiasta ihmisten mielissä fakta. Sen jälkeen kukaan ei enää kyseenalaista koko asiaa. Jotenkin minusta tuntuu että tässä asiassa kävi näin. Saattaahan toisaalta tietysti olla myös niin että ilmasto lämpeni sen kriittisen pisteen yli jonka jälkeen tapahtumat ryhtyvät näkymään ihmiselle mm. lumenpuutteen muodossa.

Itsehän en tosiaan ymmärrä ilmastonmuutostieteistä yhtään mitään. Jotenkin kuitenkin tuntuu että kyseessä ei maailmassa olisi ensimmäinen kerta kun ilmasto lämpenee. Oikeastaan olisi aika ihme jos ilmasto ei kokoajan kehittyisi johonkin suuntaan. Onhan maapallo kuitenkin tavallaan iso organismi joka elää omaa elämäänsä. Ihmettelen ajatustasolla suuresti sitä miksi maapallon ilmastontilan pitäisi pysyä vakiona? Onhan ilmasto varmaankin todella muuttunu ennenkin. Onhan se tietysti ikävää ihmisten kannalta jos epämiellyttäviä tai erilaisia luonnonilmiöitä esiintyy enemmän kuin on aiemmin esiintynyt. Ja on ikävää jos talot jossain jäävät nousevan vesimassan alle. Silti en näkisi muutoksessa mitään outoa. Ihminen sopeutuu kyllä. Onhan se sopeutunut ennenkin. Enkä usko että muutoksessa voisi olla kyse pelkistä pahoista asioita. Harvoin kun asiat ovat täysin mustavalkoisia.

Itselle tulee mieleen muutoksen vastustamisesta raha. Raha, josta jokin taho haluaa pitää kiinni ja työntää omiin taskuihinsa. Taho jolle muutos tarkoittaa sitä että rahalle kasvaa siivet ja se lentää pois omista taskuista.

Ymmärtääkseni isot pojat väittelevät lähinnä kahdesta asiasta: lämpeneekö ilmasto vai kylmeneekö se sekä siitä onko tämä nykyinen ilmastonmuutos ihmisen co2 -kaasujen aiheuttamaa vai ei. Vastauksia minulla ei ole mutta olen maailman parantamisen nimissä valmis muuttamaan tiettyyn rajaan käyttäytymistäni kunhan se ei maksa minulle rahaa. Olen valmis ymmärtämään ilmaston / luonnonsuojelun koska se nyt vaan mun mielestäni on järkevää. On kiva kulkea metsissä ja kuunnella linnunlaulua. On varmasti myös järkevää kerätä roskat pois maastosta ja laittaa ne roskiin sekä vähentää turhaa roskaamista sekä kulutusta.

Siinä vaiheessa kun järkeville iänpäivää tehdyille asioille ollaan lyömässä hintalappua (esim. talon lämmittäminen puilla) on pakko miettiä kenen taskuun raha laskeutuu ja haiseeko se. Pelkään pahoin että haisee.

PS. Piti vielä sanomani, että jos tuo CRU:n juttu on todellinen ja selviää että tuloksista on tehty itselle sopivia eikä tieteellisiä niin toivon kaiken saastan tulevan kerralla esiin. Kyse on kuitenkin meidän yhteisestä tulevaisuudestamme.